MESTARITAIKURI

Luttinen ja kitara_1.jpg
IMG_4532.jpg

Taikuri Luttisen ura alkoi verrattain myöhään. Hän oli nuorena aikuisena mukana parissakin harrastajateatterissa. Kaksikymmentäkolmevuotiaana hän näki ilmaisutaidon kurssin loppujuhlassa ensimmäisen kerran taikuutta aivan lähietäisyydeltä, kun eräs kurssilaisista esitti taikatemppuja. Esitys teki Luttiseen todella vahvan vaikutuksen, eivätkä taikatemput ja niihin liittyvä mystiikka jättäneet häntä rauhaan. Hän aloitti vimmaisen harjoittelun ja yhdisti teatterissa omaksumiaan esiintymistaitoja taikuuden esittämiseen. Ensimmäiselle maksulliselle keikalle tuli kutsu yllättäen saman vuoden marraskuussa, kun tilaisuuteen alunperin tilattu esiintyjä sairastui. Esiintyminen sai positiivisen palautevyöryn ja hän päätti kokeilla siipiään ammattilaisena.  

Ura lähtikin käyntiin vauhdilla. Suomessa oli siihen aikaan vain muutama ammatikseen esiintyvä taikuri. Luttisen koominen ohjelma ja rohkea tapa ottaa yleisö haltuun herätti paljon huomiota. Vaikka nettiä ei silloin vielä ollut, niin puskaradio kertoi kuulumiset nopeasti ja tilauksia alkoikin tulla kiihtyvään tahtiin. Ja pian töitä oli parinsadan keikan vuosivauhdilla. Alusta asti Luttinen on ottanut vastaan lähes kaikki mahdolliset ja mahdottomat keikkatilaukset. Hän onkin esiintynyt mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa, isoista yritystilaisuuksista ja yhdistysten tapahtumista aina pieniin perhejuhliin. Ottamalla rohkeasti erilaisia keikkoja vastaan hän samalla oppi lukemaan tunnelmia ja valitsemaan toimintatapoja kaikenlaisten yleisöjen edessä. 

90-luvun lama pakotti suomalaiset ammattitaikurit laajentamaan ohjelmistoaan. Luttiselle tarjottiin keikkaa päiväkodissa ja hän huomasi pärjäävänsä loistavasti myös lasten parissa. Hän hyödynsi tilanteen ja kirjoitti lapsille suunnatun näytelmän, jossa taikuus oli vahvassa roolissa. Esityksestä tuli menestys ja sitä esitettiin yli 600 kertaa erilaisissa tilaisuuksissa. 

Ulkomailla nähdyt katuesitykset ja näyttävä tapa esiintyä innosti Luttisen kokeileman taitojaan myös kaduilla ja toreilla. Rohkeutta ja uskallusta vaativat olosuhteet julkisilla paikoilla hioivat entisestään taitoja yleisön kohtaamisessa. Vuonna 1994 Pikkukakkosen silloinen päällikkö Justus Koskiranta näki Luttisen katuesiintymisen ja kutsui hänet televisioon. Luttinen suunnitteli ohjelman rakenteen ja sävelsi tunnuskappaleen ja loppu onkin pientä historiaa, Taikuri Luttisesta tuli nopeasti valtakunnallinen ilmiö, koko kansan taikuri. 

Ja vaikka esiintymistä on takana jo neljäkymmentä vuotta ja vaikka hän on vieraillut lukuisten isojen yritysten tilaisuuksissa, esiintynyt ministereille ja presidenteille, Luttinen kertoo edelleen nauttivansa jokaisesta keikasta. Ja yhä edelleen hän jaksaa keksiä uusia kujeita ihmisten iloksi.